Päivitykset kuukaudelta elokuu, 2016 Näytä/piilota kommentit | Näppäimistön pikavalinnat

  • nopoles 12.29 / 30.8.2016 Pikalinkki | Vastaa  

    Kävelytreeni tehoaa – kaloihin 

    Mitä tapahtuu, kun kala harjoittelee ahkerasti kävelyä? Siitä tulee sujuvampi ja vahvempi kävelijä! Tämän todistaa uusi Naturessa julkaistu tutkimus (Standen ym. 2016).

    Ihan mille tahansa kalalle ei kävelyharjoituksia voi pitää, koska useimmat kalat tukehtuvat, jos ne ottaa pois vedestä. Niilihauet ovat poikkeus, koska niillä on kidusten lisäksi keuhkot.

    Tutkijat kasvattivat 111 viherniilinhauen (Polypterus senegalus) poikasta terraariossa, jossa oli vettä vain kolme millimetriä. Ilma toki pidettiin sumuttamalla kosteana. Kontrolliniilinhauet (38 kpl) elivät samaan aikaan normaalissa akvaariossa, jossa oli vettä niin että kalat saattoivat uida ja hengittää kiduksillaan. Terraariot ja akvaariot oli aistillisesti sisustettu soralla ja kasveilla. Niilihauet ostettiin akvaariokaupasta.

    Kahdeksan kuukauden kuivalla maalla elon jälkeen viherniilinhaukien kävelykykyä testattiin ulkoiluttamalla niitä karkealla muovilevyllä. Kävelytyyli videoitiin ja analysoitiin ja kuivan maan kaloja verrattiin uimalla nuoruutensa viettäneisiin kalohin.

    Maalla eläneiden kalojen kävely oli sujuvampaa, rintaevien kontaktiaika alustaan oli lyhyempi, evät lipsuivat vähemmän ja tahti oli ripeämpi kuin uimarikalojen. Kävelijät pitivät päätään korkeammalla, eviään lähempänä ruumista ja tekivät pyrstöllään pienempää liikettä.

    Kävelytreenien tulokset näkyivät jopa kalojen ruumiinrakenteessa. Kuivan maan viherniilinhaukien hartian seudun luut olivat merkittävästi pidemmät ja kapeammat kuin kontrollikalojen. Pitkät ja kapeat luut sallivat laajemman liikelaajuden ja liikkuvuuden rintaeville,mistä epäilemättä on kävelyssä hyötyä

    Kävelevän niilihauen anatomia

    Tavallisten ja kävelyä harjoitelleiden viherniilihaukien anatomiaa: b) oikealla treenanneet ja vasemmalla kontrollit, välissä keskiarvo; ylhäällä hartianlukkoluut ja solisluu, c) hartianlukko- ja solisluiden välinen kontaktipinta tarkemmin.

    Lähde:
    Standen, E. M., Du, T. Y. ja Larsson, H. C. E. 2016: Developmental plasticity and the origin of tetrapods. Nature 513: 54–58.

    Lisää juttua aiheesta + video 

     
    • nopoles 12.55 / 31.8.2016 Pikalinkki | Vastaa

      Ihan puhtain paperein ei pääse tämäkään julkaisu Laisciaisen seulasta: heti abstraktista löytyy tällainen lause: ”Polypterus is a member of the basal-most group of ray-finned fish (actinopterigians)”

      Ei, ei ja ei. Taas tyrkätään toinen kahdesta tasaveroisesta lajiryhmästä pahnanpohjimmaiseksi syyttä suotta.

      Oikein olisi sanoa, että niilinhaukien ryhmä on kaikkien muiden viuhkaeväisten kalojen sisarryhmä. Molemmat ovat tasantarkkaan yhtä ”basaalisia” – yhtä kaukana viimeisestä yhteisestä esi-isästään (jos ei muuta näytetä, eli osoiteta, että niilinhaukien evoluutio on ollut hitaampaa kuin muiden kalojen).

      Ei ole niilinhaukien vika, että lajeja on niiden ryhmässä vähemmän kuin sisarryhmässä muissa viuhkaeväisissä.

      (Kyllä, olen niuhottanut aiheesta ennenkin: https://luotiset.wordpress.com/2012/05/31/miten-tulkita-sukupuita-ihan-vaarin-2/ .)

  • nopoles 22.43 / 28.4.2016 Pikalinkki | Vastaa  

    Runo 

    Selailin tänään joitain vanhoja muistikirjojani. Huomasin, että olin joskus kirjoittanut runon! Laitan sen tähän (hiukan hienosäädettynä).

    Multiversumin synty

    Olematon tarkkailija
    olemattomassa paikassa
    miettii olemattoman hetken:
    ”Miksi mitään ei ole olemassa?”.

     

     
  • nopoles 13.33 / 1.4.2016 Pikalinkki | Vastaa  

    Mantereita (vesiliskoja) ladulla 

    Mikäs tuossa on? Hee-etkinen, vesilisko! Mitä se tekee täällä, hiihtouralla? Raukkaparka on jäätynyt hengiltä. Paitsi että – eipäs ole. Tämähän on ihan elossa, totaalisen kohmeessa otus on tietysti, mutta pikkuhiljaa se alkaa liikahdella käden lämmössä.

    Laitan manterin varovasti taskuun; rauhoitettu eläin, mutta ei sitä tähänkään voi jättää; hiihtäjät talloisivat liiskaksi ja varikset söisivät.

    Outo juttu. Ei kun nyt tämä vasta oudoksi muuttuukin – tuolla on toinen manteri – ja tuolla kolmas… Häntäsammakot ovat hädintuskin näkyvissä hileisen lumen sisältä, mutta kaikki aivan hengissä ja kunnossa.

    Manteri

    Tämä kaveri on jo vähän lämmitellyt, löydettäessä se oli osin lumeen hautautunut

    Manteri mahapuoli

    Manterin korea mahapuoli

    Miten manterit joutuivat hiihtobaanalle? En tiedä.

    Manterien paikka kevättalvella on jossain turvassa sammalen alla, ei valkoisella hangella lähes liikuntakyvyttömänä kylmästä.

    Manterien löytöajankohta oli huhtikuun puoliväli 2011 ja paikka Ahveniston moottorirata Hämeenlinnassa. Lumi oli jo sulanut käytännössä kaikkialta muualta kuin hiihtouralta (”hiihtoreitti oli merkitty lumella”). Läheiset lammet olivat vielä jäässä. Ilma oli aurinkoinen ja ladun lumi suli vauhdilla – ilmeisesti manterit olivat tulleet näkyviin lumen sisältä auringon lämmittäessä.

    Latu on merkitty lumella

    ”Latu on merkitty lumella.”

    Asvalttisella radalla oli jäljellä reilusti lunta, koska sitä oli sinne hiihtämistä varten ajettu. Lähiympäristöstä oli kerätty luonnonlunta, mutta suuri osa lumesta oli lumitykkien pakkasten aikaan tekemää.

    Ensin mietinkin, että jos vettä olisikin pumpattu lammesta ja manterit päätyneet lumen sisään lumitykkien ampumana! Hylkäsin tämän hypoteesin kuitenkin hiukan asiaa tutkittuani kahdesta syystä: eläimet eivät millään selviäisi lumitykistä hengissä ja ihan vesijohtovettä lumitykkeihin johdetaan.

    Onko käynyt niin, että kostea painalle missä manterit ovat talvehtineet on lämmennyt ennen aikojaan, koska lumi päältä on kerätty ladulle? Onko lähin lumikasa ollut heränneiden manterien mielestä paras vastine sulalle vedelle ja ne ovat kömpineet ja hyytyneet hankeen – ja lumi mantereineen on sitten kolattu ladulle?

    Mitä manterit yleensä tekevät ensimmäiseksi herättyään keväällä?

    Ehkä joku lukijoista saa ratkaistua latumanterien arvoituksen.

    Kokeilin käyttää tässä kirjoituksessa vesiliskon uutta nimiehdotusta manteria ihan testatakseni miltä se kuulostaisi.

    Vakiintuneenkin eläimen nimen vaihtaminen voi onnistua, siitä hyvänä esimerkkinä on nisäkkäiden puolelta mukava uudissana kontiainen, joka tuntuu lyövän läpi maamyyrän uutena nimenä. Vesilisko on vielä paljon kaukaisempaa sukua liskoille kuin kontiaiset myyrille, joten sen nimen vaihtaminen olisi vähintäänkin perusteltua.

    Matelijoiden ja sammakkoeläinten nimistötoimikunta on tehnyt nimiehdotuksensa tyylikkäästi uusin systematiikka huomioon ottaen. En ole suuri sammakkoeläinten asiantuntija, mutta tutkailin asiaa ja vaikuttaisi siltä, että ihka oman nimen antaminen ”vesiliskoille” (englanniksi newts) olisi oikein hyvä idea.

    Dna-vertailujen perusteella heimo Salamandridae jakautuu luontevasti kahteen alaheimoon. Manterit (Pleurodelinae) on yksi kelpo monofyleettinen ryhmä ja ”oikeat” salamanterit (Salamandrinae) toinen. Näin määriteltynä manterit ja salamanterit olisivat toistensa yksikäsitteisiä sisarryhmiä.

    Mutta miten kutsua suomeksi Pleurodelinae alaheimon eläimiä? Manteri on lyhyt ja näppärä nimi, mutta häiritsevää siinä on se, että salamanteri alkaa kuulostaa yhdyssanalta: salamanterit, mitä ne muut sitten ovat, julkimantereita?

    Joissain manterin taivutusmuodoista ei myöskään tiedä onko kantasana ”manteri” vai ”manner” (”kaikkien mantereiden manterit liittykää yhteen!”). Tätä en kuitenkaan pidä ongelmana, koska asiayhteydestä varmasti aina selviää puhutaanko häntäsammakosta vai mantereesta.

    Vesilisko on huono nimi, manteri on parempi, mutta keksisikö joku vielä ­­­parempaa? ”Pyrstösammakko” tai ”häntäsammakko­­”? Turhan pitkiä (ja häntä se on oikeilla salamantereillakin). ”Pyrstökäs”? Vaippaeläin. ”Hännäkkö”? Ehdotettu porukalle lepakoitakin, mutta silti (nisäkkäiden nimiehdotusten logiikka kun on muutenkin mitä sattuu)? ”Nyytti”? Äh! Joku ihan muu? Hyviä ehdotuksia?

    -Mikko Kolkkala

    Lähde: Zhang, P., Papenfuss, T. J., Wake, M. H. Qu, L. ja Wake D. B. 2008: Phylogeny and biogeography of the family Salamandridae (Amphibia: Caudata) inferred from complete mitochondrial genomes. Mol. Phylogenet. Evol. 49: 586-597

    Juttu on julkaistu aiemmin Herpetomania-lehdessä 3/2015

     
  • nopoles 10.52 / 1.4.2016 Pikalinkki | Vastaa  

    Sokkoimunuoliainen kävelee kuin nelijalkainen 

    Vesiputouksen seinää ylös, tahdissa mars: oikea takaevä, oikea etuevä, vasen takaevä, vasen etuevä…

    Tyylinäyte sokkoimunuoliaisen kävelystä vuodelta 2009. Kalaa kutsutaan englanniksi nimillä ”vesiputosta kiipeävä luolakala” ja ”luolaenkelikala”.

     

    Melko moni kalalaji kykenee etenemään kuivalla maalla melko pitkiäkin matkoja tyylillä tai toisella, mutta sokkoimunuoliainen (Cryptotora thamicola) on ainoa tunnettu kala, jonka kävelytekniikka on samanlainen kuin nelijalkaisilla maaeläimillä (Flammang ym. 2016).

    (Katso nelijalkaisen kävelyn tyylinäytettä hidastetusta kissavideosta).

    Akvaarioharrastajat tuntevat imunuoliaiset sympaattisina kaloina, jotka tarttuvat akvaarion laseihin nimensä mukaisesti kuin imukuppi – toisin kuin monilla monneilla imukuppina ei toimi suu vaan rinta- ja vatsaevät.

    Rinta- ja vatsaevillään kala punnertaa eteenpäin. Voimaa ja tukea kävelyyn löytyy lantion ja muista luista, joihin on kehittynyt samankaltaisia ratkaisuja kuin kaikkien maaselkärankaisten varhaisilla esi-isillä niiden siirtyessä elämään vedestä maalle (Flammang ym. 2016).

    ”Kala, joka luulee olevansa tiktaalik” 🙂 Sokkoimunuoliaiset tuskin koskaan lähtevät valloittamaan maailmaa kotivesiensä ulkopuolelle. Kalat ovat erikoistuneet elämään syvällä maan alla Thaimaan luolaverkostoissa.

    Sokkoimunuoliaisille on käynyt niin kuin luolaeläimille usein käy, ne ovat kadottaneet silmänsä ja väripigmenttinsä. Sellaiset hienoudet olisivat tietenkin pelkkää energian tuhlausta säkkipimeässä.

    Niin kuin hyvin tiedetään, evoluutio ei ole sitten ollenkaan kaukaaviisas. Pitkälle viety erikoistuminen on usein etu luonnonvalinnassa tässä ja nyt, mutta iso riski pidemmällä aikavälillä.

    Sokkoimunuoliaiset ovat täysin riippuvaisia erikoisesta elinympäristöstään, ei tarvittaisi kummoistakaan katastrofia Thaimaan luolissa koko niiden populaation pyyhkiytymiseen maailmankartalta.

    Sokkoimunuoliainen on tiukasti suojeltu. Tutkijat (Flammang ym. 2016) saivat luvan ottaa yhden elävän kalan hetkeksi lasiastiaan videokuvausta varten. Museonäytettä sai tutkia tietokonetomatografialla, mutta arvokasta näytettä ei saanut värjätä eikä pehmytkudoksia siksi päästy suoraan tutkimaan.

    Tiukka suojelu ei välttämättä kuitenkaan ulotu maatalouden päästöihin eikä metsien hakkuuseen sokkoimunuoliaisen luolien lähiympäristössä. Vesien pilaantuminen saattaakin koitua lajin tuhoksi.

     

    -Mikko Kolkkala

    Huomautus: Cryptotora thamicolalle ei tietääkseni ole aikaisemmin ehdotettu suomenkielistä nimeä, keksin nimen ”sokkoimunuoliainen” tätä kirjoitusta varten.

     

    Lisää lukemista:

    Kirjoitin aiemmin blogikirjoituksen ainoasta tunnetusta sokeasta kirjoahvenlajista ”sokkokoskiahvenesta” (Lamprologus lethops).

    Silmänsä osittain tai kokonaan hukanneita kaloja löytyy monesta muustakin kalaryhmästä; seuraavassa vähän kuvia ja listaa kalpeista kalakummajaisista, olkaa hyvä:

    sokkokaloja

    Ei muuta kuin googlaamaan tieteellisillä nimillä… sokkokala: Amblyopsis rosae, sokkokonnamonni: Uegitglanis zammaranoi, sokkopiikkimonni: Trogloglanis pattersoni, sokkonuoliainen: Paracobitis smithi, sokkopartamonni: Ancistrus cryptophthalmus, sokkopuikkokala: Mastacembelus brichardisokkotetra: Astyanax mexicanus, sokkotokko (- runoilijat huomatkaa!): Typhlogobius californiensis ja sokkovalasmonni: Bathycetopsis oliveirai! Rustokalojen puolelta eläinkuntaa kannattaa etsiä  sokkosähkörausku (Hypnos monopterygius).

    Kuvat:

    Sokkokonnamonni: artikkelista Ercolini ja Berti (1977), sokkopiikkimonni: Garold W. Sneegas, sokkonuolianen: Iraj Hashemzade, sokkopartamonni: Ivan Sazima, sokkopuikkokala: ”fugupuff”, sokkotokko: ”vabbley”, muut: Wikipedia

    Lähteet:

    Ercolini, A ja Berti, R. 1977: Morphology and response to light of Uegitglanis zammaranoi Gianferrari,anophthalmic phreatic fish from Somalia. Monit. Zool. Ital. Suppl. 9: 183-199 – PDF

    Flammang, B. E., Suvarnaraksha, A., Markiewicz, J. ja Soares, D. 2016: Tetrapod-like pelvic girdle in a walking cavefish. Sci. Rep. 6: 23711. Open access! – PDF

     

     
c
luo uusi viesti
j
seuraava artikkeli / seuraava kommentti
k
edellinen artikkeli/edellinen kommentti
r
Vastaa
e
Muokkaa
o
Näytä/piilota kommentit
t
Mene ylös
l
kirjaudu sisään
h
näytä tai piilota ohje
shift + esc
Peruuta