Päivitykset kuukaudelta Touko, 2014 Näytä/piilota kommentit | Näppäimistön pikavalinnat

  • nopoles 22.10 / 18.5.2014 Pikalinkki | Vastaa  

    Vankiluikeron sukulaisia? 

    Ole sitkeä ja jatka lukemista seuraavan sanan jälkeenkin: ”pharyngognathy”… hauskempia sanoja on tulossa!

    Seuraavassa mietitään kirjoahventen läheisintä sukulaista ja kerrotaan mitä kummaa ovat nieluleuat?

    Tieteellisten artikkelien pelkät otsikot ovat toisinaan niin teknisiä ja pitkiä, että satunnainen selailija tuskin tulee lukeneeksi edes sitä loppuun saati, että alkaisi lukea itse artikkelia.

    Onneksi joku voi lukea kryptisen otsikonkin takana piilevän jutun ja todeta sen erinomaisen kiinnostavaksi. Ilkka Tuunainen (2014) raportoi kaikkea kiinnostavaa yhdestä kirjoahvenartikkelista, jonka otsikkoon on ahdettu paljon termejä ja asiaa (Wainwright 2012).

    Kirjoahvenien lähimpiä sukulaisia ovat ehkä vankiluikerot. Jos jotakuta ei jostain syystä tämä tieto kiinnosta, niin ehkä sentään kiinnostaa se, että mitä ihmeitä ne vankiluikerot ovat? Pisteet kalojen nimistökomitealle tästä nimestä! Kuva vankiluikerosta -raidallinen luikerohan se on.

    Vankiluikeroiden asema kalojen sukupuussa on uudenkin tutkimuksen jälkeen epävarma. Vankiluikeroita oli tutkimuksessa vain yksi laji (kaikkiaan niitä on kaksi) ja se oli varsin kaukaista sukua kaikille muille tutkituille kaloille, tällaisten yksinäisten pitkien oksien oikeaan paikkaan tökkääminen evolutiivisessa sukupuussa on ennenkin osoittautunut hankalaksi.

    Voi olla, että kirjoahventen läheisimmiksi sukulaisiksi osoittautuvat lehväkalat, joita tutkimuksessa oli mukana kaksi Etelä-Amerikkalaista lajia. Lehväkalat ja kirjoahvenet olisivat sikälikin uskottava sisarryhmä, että ne ovat molemmat makeanveden kaloja toisin kuin esimerkiksi vankiluikerot.

    Nyt pääsemmekin termiin pharyngognathy – se tarkoittaa, että nielulla voi pureskella ruokaa. Nieluleuat ovat kirjoahventen ja niiden sukulaisten tunnusmerkillinen piirre. Kun pureskelu hoituu nielussa suu on vapaa kehittymään evoluution kuluessa muihin tehtäviin, esimerkiksi sellaiseksi hienoksi tötteröksi kuin kuvan lehväkalalla

    Viitteet:

    Tuunainen, I. 2014: Kirjoahventen sukulaisuussuhteista muihin kaloihin. Ciklidisti 1: 21-22. (Samassa lehdessä oli juttua myös parista niin hienon näköisestä kirjoahvenesta, että en malta olla laittamatta niistä tähän kuvaa: helmikuonoahven ja hohtotimanttiahven.)

    Wainwright, P. C., Smith, L., Price, S. A., Tang, K., Sparks, J. L., Ferry, L. A., Kuhn, K. L. ja Near, T. J. ym. 2012: The evolution of pharyngognathy: A phylogenetic and functional appraisal of the pharyngeal jaw key innovation in Labroid fishes and beyond. Syst. Biol. 61: 1001-1027.

    Mainokset
     
  • nopoles 13.02 / 4.4.2014 Pikalinkki | Vastaa  

    Oliko dinosaurusten aikaan jo kirjoahvenia? 

    Astatotilapia latifasciata Lake Kyoga Mikko Kolkkala

    Tyypillinen ”yleiskirjoahven” Astatotilapia latifasciata Kjoga- tai Nawampasajärvestä Ugandasta. Surullista kyllä, tämäkin laji on ehkä jo kuollut sukupuuttoon luonnosta. Kuva: Mikko Kolkkala 1999.

    Yksi tieteen ratkaisemattomista kysymyksistä kuuluu näin: miksi kirjoahvenia elää siellä missä niitä elää (ja ei elä siellä missä niitä ei elä)?

    Tehtävään olisi kyllä valmiina oikein kaunis ja looginen vastaus: kirjoahvenet ovat kehittyneet muista kaloista muinaisella Gondwanamantereella ja ovat päätyneet nykyisiin elinpaikkoihinsa seilaamalla (hyvin hitaasti) Gondwanamantereen palasten päällä tämän niiden asuttaman jättimantereen pikkuhiljaa hajotessa.

    Gondwanamantereen palasia kutsutaan nykyään Afrikaksi, Etelä-Amerikaksi, Madagaskariksi ja Intiaksi (1) – kirjoahvenia elää nykyisin juuri Afrikassa, Etelä-Amerikassa, Madakaskarilla ja Intiassa, ei muualla (2). Yhteensattumaako? Tuskin?

    Tiikerikirjoahven

    Etelä-Amerikassa elää satoja kirjoahvenlajeja. Kuvassa Cichlasoma festae tiikerikirjoahvenia, edessä naaras, takana koiras. Kuva: Cikhliden Midden Amerika

    Paitsi että…

    Ensinnäkin, missä ovat fossiilit? Yksikään löydetty kirjoahvenen fossiili ei ole Gondwanan aikainen, ei lähellekään.

    Todisteiden puuttuminen ei tietenkään ole puuttumisen todistamista. Fossiloituminen on järisyttävän harvinainen ja erikoinen ilmiö, kyllä. Fossiiliaineisto on ja tulee aina olemaan pahasti puutteellinen, selvä se.

    Mutta kun kaikenlaisten muiden Gondwanamantereella eläneiden kalojen kuin kirjoahventen fossiileja on löytynyt yllin kyllin. Niitä on löytynyt niin paljon, että kaiken todennäköisyyden (Friedman ym. 2013) mukaan kirjoahventen fossiilejakin olisi pitänyt jo löytyä, jos kerran niitä kerran eli jo Gondwanamantereella vähän joka puolella.

    Yhdenkin riittävän vanhan kirjoahvenen fossiilin löytäminen ihan mistä vaan Gondwanan rippeiltä riittäisi: kirjoahvenia oli todistettavasti Gondwanamantereella, tapaus ratkaistu. Pulma on, että tilalle ratkaistavaksi tulisi toinen yhtä visainen salapoliisitehtävä: kirjoahventen ”molekyylikello” jätättäisi siinä tapauksessa pahasti – pitäisi selvittää mikä olisi pielessä niiden dna:han perustuvassa iänmäärityksessä.

    Kirjoahventen syntymisen ajankohtaa voidaan arvioida vertaamalla eri kirjoahvenlajien dna:ta keskenään ja edelleen muiden kalojen ja muiden eläinten dna:han. Mitä laajemmin ja perusteellisemmin kirjoahventen dna:ta on tutkittu, sitä varmemmalta alkaa näyttää, että tämä hieno ryhmä kaloja on vielä nuori – niin nuori, että Gondwanamanner oli jo ihan pirstaleina, kun kirjoahvenet kehittyivät muista kaloista.

    Uusi tutkimus (Friedman ym. 2013) ajoittaa dna-aineiston avulla kirjoahventen synnyn alle 65 miljoonan vuoden taakse. Silloin elettiin kiinnostavia aikoja, juuri 65 miljoonaa vuotta sitten meteoriitti putosi ja päätti muiden dinosaurusten paitsi lintujen elämän ja aika monen muunkin eliölajin elämän – ja samalla koko pitkän liitukauden.

    Mikäs ongelma siinä sitten on, jos kirjoahvenet näyttävät syntyneen vasta tuolloin dinosaurusten tuhon jälkeen? Ongelman nimi on meri.

    Kaikki nykyiset tuhannet kirjahvenlajit ovat makean veden kaloja. Muutama laji pärjää murtovedessä, mutta merivedessä ei yksikään. Dinosaurusten sukupuuton aikoihin Afrikan ja Etelä-Amerikan välillä oli jo pitkään ollut meri. Afrikan ja Madagaskarin (4) välillä meri oli vellonut vielä pidempään – ja entä sitten Intia (5)? Intiaan oli tuolloin jo Madagaskariltakin todella pitkä matka. Miten ihmeessä pieni makeanveden kala olisi voinut polskia Intiaan saakka? (Katso kuva mannerliikuntojen vaiheista ja kirjoahventen sukupuusta sen rinnalla).

    Keltakirjoahven

    Tässä artikkelissa kuvattu salapoliisitehtävä olisi helpompi ilman keltakirjoahventa (Etroplus maculatus) ja sen paria sukulaislajia. Miten ne ovat aikanaan päätyneet Intiaan? Kuva: cichlids.com

    Ehkä ei ole sattumaa, että juuri Madagaskarilla ja Intiassa on murtovedessä viihtyviä kirjoahvenia? Onko mitenkään mahdollista, että Afrikasta Etelä-Amerikkaan ja Madagaskarille ja edelleen Intiaan on mannerliikuntojen aikaan säilynyt vähäsuolaisia vyöhykkeitä, mitä pitkin kirjoahvenet ovat voineet uida?

    Muidenkin suolaista vettä huonosti kestävien eläinten kuten sammakoiden levinneisyysalueissa ja sukupuissa on kummallisuuksia, jotka vihjaavat siihen, että yksinkertaisimmat mallit vikarianssista kaipaavat tässä yhteydessä täydennystä (Bocxlaer ym. 2006). Geologeille on vielä töitä sen selvittämisessä, että miltä Maapallo näytti 65 miljoonaa vuotta sitten.

    Älkää odottako tarinaan oikeaa vastausta! Kuten ihan jutun alussa ilmeni, tämä salapoliisitehtävä on vielä ratkaisematon.

    (1) Australia ja Etelänapamanner olivat myös yhtä ja samaa Gondwanamannerta, mutta Australia on matkallaan nykyiseen sijaintiinsa ollut välillä niin etelässä, että se on ollut kylmyyden takia kirjoahvenille elinkelvoton ja Etelänapamanner on sitä tietenkin yhä. Tarpeeksi vanhan kirjoahvenen fossiilin löytäminen Australiasta tai Antarktikselta kelpaisi ratkaisuksi kirjoahven-Gondwana -arvoitukseen myös!

    (2) Pohjois-Amerikan puolella elävä teksasinkirjoahven (Herichthys cyanoguttatus) on sääntöön poikkeus. Sen on kuitenkin helppo ajatella saapuneen pohjoiseen Keski-Amerikan kannaksen kautta geologisesti ajatellen vasta ihan äsken.

    Teksasinkirjoahven (Herichthys cyanoguttatus )

    Teksasinkirjoahven (Herichthys cyanoguttatus). Kuva: wikipedia.

    Samoin Aasian puolella Lähi-idässä elävä Astatotilapia flaviijosephi  ja muutama muu kirjoahvenlaji ovat seikkalleet sinne Afrikasta geologisesti ajatellen vasta aivan hiljattain. Keltakirjoahven ja toinen saman suvun laji intiankirjoahven Etroplus suratensis elävät Intian lisäksi myös Sri Lankan saarella Intian kaakkoispuolella. Valtio on eri, mutta alla oleva mannerlaatta on sama Gondwanamantereesta aikanaan pitkälle matkalleen lähtenyt Intian laatta.

    Kuva: http://www.africancichlids.net/gallery/astatotilapia_flaviijosephi.jpg

    Astatotilapia flaviijosephi on ison sukukuntansa (Haplochromini) ainoa laji, joka ei elä manner-Afrikassa. Kuva: africancichlids.net

    (3) Sanoisin että kalan siirtyminen merivedestä pitkäksi aikaa makeaan veteen tai päinvastoin olisi mahdotonta, ellei olisi olemassa lohia! Joku kosken nouseminen vastavirtaan on ihan lällärikamaa verrattuna siihen, että kala siirtyy hengittämään makeaa vettä meriveden sijaan.

    (4) Liikkuessaan Intia ”rutisti Aasiaa kuin hammastahnaa” ja näin syntyi Himalaja.

    (5) Jos minulta kysyttäisiin, että missä on maailman napa, vastaisin epäröimättä, että Madagaskarilla! Se ei ole pitkään aikaan liikkunut paikoiltaan tällä pallolla mihinkään, eikä liiku.


    Hienon näköinen kirjoahven Madagaskarilta: Paratilapia bleekeri.

    Viitteet:

    Bocxlaer I. V., Roelants, K., Biju, S., Nagaraju, J. ja Bossuyt, F.  2006: Late Cretaceous vicariance in Gondwanan amphibians. Plos One 1: e74. Sammakoiden fossiileja, dna-sukupuita ja mannerliikuntoja.

    Friedman, M., Keck, B. P., Dornburg. A., Eylan, R. I., Martin, C. H., Hullsey, C. D., Wainwright, P. C. ja Near, T. J. 2013: Molecular and fossil evidence place the origin of cichlid fishes long after Gondwanan rifting. Proc. R. Soc. B 280: 1733. Kirjoahventen fossiileja, dna-sukupuita ja mannerliikuntoja.


    Muiden blogieni aiheet
    : tiede (pitkän kaavan mukaan), juoksu (samoin) ja metafysiikka (korkealta ja kovaa).

     
  • nopoles 20.51 / 21.3.2014 Pikalinkki | Vastaa  

    Sokean kellosepän sokeat kalat (osa 1) 

    Mondeli bureau” – toimiston valkoinen mies. Aika ajoin Kongojoen pintaan Afrikan aurinkoon putkahtaa kummajainen, kalpea kala, jota paikalliset kalastajat huumorilla vertaavat sisätiloissa liikaa aikaa viettävävään eurooppalaiseen tai amerikkalaiseen.

    Kala on kirjoahven nimeltä Lamprologus lethops. Se on paitsi väritön, myös sokea. Kalannimiluetteloni on tällä hetkellä jossain hukassa, mutta jos kalalle on suomenkielinen nimi keksitty, se on luultavasti sokkokoskiahven.

    Viime vuoteen asti sokkokoskiahvenen olemassaolosta eivät tienneet juuri muut kuin Kongojoen tietyn koskialueen kalastajat ja pölyisiin alan lehtiin hyvin perehtyneet afrikkalaisiin kaloihin erikoistuneet iktyologit. Lajin tieteellinen kuvaus vuodelta 1976 perustuu kahteen kuolleena löydettyyn yksilöön. Seuraavan kerran tutkijat löysivät sokkokoskiahvenia 29 vuotta myöhemmin ja silloinkin kalat olivat löydettäessä kuolleita tai kuolemaisillaan.

    Sokkokoskiahvenen kotipaikassa Kongojoessa virtaa vettä keskimäärin neljäkymmentä miljoonaa litraa sekunnissa! Suuren Maleban altaan jälkeen joki puristautuu kapeisiin kivisiin kanjoneihin. Alkupuolen leppoisa virta muuttuu 350 kilometriä pitkäksi sarjaksi koskia ja vesiputouksia.

    Kongon kuohuja

    Kajakit näyttävät pieniltä Kongojoen alavirran kuohuissa. (”Eikös tuo ole vähän vaarallista”? On.)

    Hurjassa virrassa on hurja elämänkirjo. Kongojoen alajuoksulta tunnetaan noin 320 kalalajia, joista yhdeksänkymmentä ei elä missään muualla.

    Vesi voi eristää kalat toisistaan kun se virtaa tarpeeksi nopeasti. Joen vastakkaisilla rannoilla elävä kalat voisivat yhtä hyvin olla eri planeetoilla. Vielä ilmeisesti julkaisemattomat dna-tutkimukset Kongojoen madeahvenilla (Teleogramma brichardi) viittaavat siihen, ”tällä puolella jokea” olevat yksilöt eivät ole olleet tekemisissä ”tuolla puolen jokea” olevien yksilöiden kanssa muutamaan miljoonaan vuoteen.

    Vesi voi eristää kalat toisistaan myös pystysuunnassa. Kun Kongojokea mitattiin ja luodattiin lähellä sokkokoskiahventen löytöpaikkoja löytyi joen pinnan alta ”vedenalaisia vesiputouksia”, paikkoja joissa vesi virtaa niin vauhdilla, että mikään kala ei pysty siinä hallitusti uimaan, mutta syvänteistä löytyi myös rauhallisesti virtaavan veden taskuja. Mitä ilmeisimmin sokkokoskiahventen koti on näissä syvänteissä ja pintaan tempautuneet kalat ovat kuolleet vedenpaineen äkillisesti laskiessa.

    Lamprologus lethops on ainoa tunnettu sokea kirjoahvenlaji. Sen sukulaisuussuhteita muihin lajeihin ei ole vielä kunnolla tutkittu, mutta hyvä ehdokas sokkokoskiahvenen läheisimmäksi sukulaiseksi on toinen Kongojoessa elävä kirjoahven, jolla on mukava nimi Lamprologus tigripictilis  eli ”kiiltävästi kirjailtu tiikerikuvioinen”. (Lamprologus -nimi viittaa joidenkin nettisivujen mukaan kiiltäviin suomujen kärkiin ja joidenkin mukaan kiiltäviin silmiin; yleisin tulkinta näyttää kuitenkin olevan, että Lamprologus tarkoittaa ”vaaleaa jänistä”. Pidän suomutulkintaa uskottavimpana ja jänistulkintaa vähiten uskottavana. Silmätulkinta olisi kyllä kivoin, sitten L. tigripictilis olisi ”tiikeriraitainen kirkassilmä”:) Läheistä sukua sokkokoskiahvenelle ja ”tiikerikoskiahvenelle” on myös kolmas Kongojoen kirjoahvenlaji keltakoskiahven (L. congoensis).

    Viime vuonna kirjoahvenharrastajien lehdissä oli yllättäen juttua elävistä Lamprologus lethopksista (Svenson 2013). Seikkaileva akvaariokalojen harrastaja ja kauppias Oliver Lucanus oli Afrikanretkellään 2011 saanut kontaktin kalastajiin, joiden oli onnistunut pyydystää joukko eläviä kaloja, joista kuusi selvisi elävinä Lucanuksen akvaariohoidokeiksi asti. Tarina ei kerro miten kalastajat tempussa onnistuivat, kalastivatko he syvänteestä ja hivuttivat kaloja pikkuhiljaa ylöspäin niin, että ne välttivät sukeltajantaudin vai seikkaileeko sokkokirjoahvenia välillä matalassakin vedessä.

    Oikeastaan ei ole niin kummallista, että kirjoahven Kongojoen syvänteessä on kehittynyt sokeaksi ja värittömäksi. Onhan joenpohjassa säkkipimeää, mitä siellä silmillä tai väreillä tekee? Pistää miettimään enemmänkin, että miksi sokeita kirjoahvenia on maailmassa vain yksi laji. Kirjoahvenethan ovat tunnettuja nimenomaan huikeasta lajikirjostaan ja lajiutumisnopeudestaan.

    Tarina kalpeiden kalojen evoluutiosta jatkuu Sokean kellosepän sokeat kalat -juttusarjan osassa 2 (jos jacsan sen kirjoittaa).

    Viite: Svenson, O. 2013: Cikliden nr. 140: Lamprologus lethops. Ciklidbladet 1: s. 46 (Alkuperäinen juttu: Lucanus, O. 2013: First notes on the husbandry of the blind cichlid Lamprologus lethops from the Congo River. Cichlid News 22: s. 6-11 – tätä en ole lukenut, kuusi dollaria maksaisi plus 4,50 postikulut.)

     
    • nopoles 22.56 / 25.4.2014 Pikalinkki | Vastaa

      Linjatiikeritetra
      Kongojoen linjatiikeritetra on aika erinäköinen kala kuin esimerkiksi neontetra. Kuva IFLS-sivulta.

c
luo uusi viesti
j
seuraava artikkeli / seuraava kommentti
k
edellinen artikkeli/edellinen kommentti
r
Vastaa
e
Muokkaa
o
Näytä/piilota kommentit
t
Mene ylös
l
kirjaudu sisään
h
näytä tai piilota ohje
shift + esc
Peruuta