Tiedetiistai

Uusi tiedekanava YouTube’issa:

https://www.youtube.com/channel/UC3zfeCMZhkpQZdM0kC9x4ew/videos

Ensimmäinen jakso: ’Kalat ja ”kalat” elämän sukupuussa”

 

Advertisement

Genomiparvi eli lukemista linnuista

Ohhoh, nyt tuli lukemista linnuista. Tutkijaporukka julkaisi tänään kahdeksan(!) artikkelia Science’issa(!) ja 20(!) artikkelia muissa lehdissä (Zhang ym. 2014).

Guardianin jutusta pääsee varmaan vähän alkuun…

Katsotaanpas:
-200 tutkijaa 20 maasta
-Koko genomi selvitetty 45 lintulajista
-Yhdeksan supertietokonetta rouskutti dna-datasta sukupuuta käyttäen prosessoriaikaa yhteensä 400 vuotta
-Flamingot ovat melko melko lähellä kyyhkyjä ja jalohaukat melko lähellä papukaijoja
-Linnut hukkasivat geenien perusteella hampaansa reilut sata miljoonaa vuotta sitten
-Eri linturyhmät ”keksivät” laulamisen toisistaan riippumatta
-Lentokyvyttömien lintujen viimeinen yhteinen esi-isä oli hurja petolintu
-”Pingviinigeenejä” löydetty

Viite: Zhang, H, Jarvis, E, D. Thomas, M. ja Gilbert, P. 2014: A flock of genomes. Science 6215:1308-1309

 

Koevoluutio on syyllinen

Hyvät lukijat, tämä tarina on tosi.

Kolme metsästäjää löytyy kuolleena leiristään Oregonissa. Mitään väkivallan merkkejä ei näy, eikä mitään ole varastettu tai rikottu. Ainoa johtolanka on nuotion kahvipannusta löytynyt pieni salamanteri, hännällinen sammakkoeläin. Poliisi jättää tutkimuksen kesken muiden johtolankojen puutteessa.

Kymmenen vuotta myöhemmin biologi alkaa selvittää tapausta, olisiko kahvipannusta löytynyt salamanteri – länsirannikonsalamanteri eli Taricha granulosa – myrkyllinen ja metsästäjät kuolleet salamanterin myrkkyyn napattuaan sen vahingossa kahviveteensä? Pian selviää, että onhan se myrkyllinen – järkyttävän myrkyllinen! – yhden pyrstösammakon myrkky riittäisi tappamaan kymmeniä ihmisiä.

Samaan aikaan toisaalla kemisti tutkii samaa salamanteria ja saa selville, että sen myrkky on tetrodotoksiinia, samaa vahvaa hermomyrkkyä, jota on esimerkiksi pallokaloilla.

Mutta miksi? Myrkyn valmistaminen ei ole ilmaista. Mihin pikkuruinen salamanteri tarvitsee sellaisen määrän myrkkyä, että sillä tappaisi norsun? Oregonissa ei ole norsuja, eivätkä norsut syö salamantereita.

Arvoitus alkoi ratketa onnekkaasti, kun biologi huomasi sukkanauhakäärmeen (Thamnophis sirtalis) nappaavan ja popsivan yhden salamantin ämpäristä, johon biologi oli niitä keräännyt. Biologi ei ollut tutkinut myrkyn tehoa käärmeisiin ei ollut tutkittu koska ei pitänyt käärmeistä (kumma biologi!) – ja kas kummaa, peto ei ollut moksiskaan tetrodotoksiiniannoksestaan.

Pieni sukkanauhakäärme, veikeä, kiemurteli pois myrkyllinen vesilisko vatsassaan.

Supermyrkyllisen salamanterin arvoituksen takana oli evolutiivinen kilpavarustelu. Salamanterit ovat myrkyllisiä, mutta käärmeet kehittävät vastaiskuksi immuniteettiä myrkylle: tit for tat eli potut pottuina. Salamanteri lisää myrkyn määrää ja käärme parantaa vastustuskykyään – kierre on valmis.

Lopulta myrkkyä on ihan valtava yliannos kaikille muille saalistajille kuin sukkanauhakäärmeille. Sukkanauhakäärmeet ovat kuitenkin mitä ilmeisimmin niin paha peto länsirannikonsalamantereille ja vastaavasti länsirannikonsalamanterit niin tärkeää ravintoa sukkanauhakäärmeille. Kilpavarustelu salamanterin ja käärmeen välillä jatkuu ja sivustakärksijöiksi voivat joutua viattomat retkeilijät, jotka haluavat vain keittää kahvia.

Lähteitä:

http://mentalfloss.com/article/56743/silence-newts

https://www.youtube.com/watch?v=fAR4ri3zDjE&feature=youtu.be&a

http://phys.org/news/2014-11-snakes-evolutionary-arms-poisonous-newt.html

http://blogs.discovermagazine.com/loom/2011/06/21/a-beautiful-web-of-poison-extends-a-new-strand/

Hanifin, C.T., Brodie, E. D. Jr ja  Brodie E. D. III 2008: Phenotypic mismatches reveal escape from arms-race coevolution. PLoS Biol 6: e60.

Jurassic world – tiede etenee, elokuva taantuu

Tehtiin sitten uusi dinosauruselokuva.

Olisi ollut mahdollisuus tehdä jotain tällaista, mutta isommin:

Uudesta elokuvasta voi katsoa jo traileria. Se ei lupaa hyvää.

Alkuperäisessä Jurassic parkissakin oli virheensä – tahattomat ja tahalliset – mutta se teki hienon työn näyttämällä dinosaurukset aktiivisina, nopeina ja monimuotoisina eläiminä – sílloin vielä uutta ja jännittävää tietoa.

Nyt olisi ollut tilaisuus näyttää kaikki se uusi ja jännittävä mitä dinosauruksista ja muista muinaisista matelijoista on saatu selville viimeisten parinkymmenen vuoden aikana.

Rahasta ei olisi ollut kiinni. Elokuvan budjetti lienee isompi kuin kaikkien maailman yliopistojen paleontologian osastojen kymmenen vuoden budjetit yhteensä.

Vähintäänkin olisi voinut antaa petodinosauruksille höyhenet.

Ei annettu. Tältä näyttävät:

Sen sijaan tehtiin sinivalasta isompi mosasaurus yleisöakvaarioon polskimaan. 

Kuva: @Traumador

Tehtiin myös hybridejä, eiväthän dinosaurukset ”enää” ole tarpeeksi siistejä ja hurjia sellaisinaan?

Hyvä tietää, ettei kannata mennä elokuviin (paitsi jos trailerista on jostain syystä jätetty pois kaikki jännä ja kiinnostava).

Sen sijaan voi lukea uunituoreen jutun uudesta notosauruksesta, isoimmasta sellaisesta mikä toistaiseksi on löydetty (Liu ym. 2014). Ei haittaa vaikkei oikein tiedä mitä notosaurukset olivat, en minäkään tiennyt. Tästä oppii. (Ovat plesiosaurusten – joutsenliskojen ja sellaisten – sukulaisia.)

Ravintoverkko, fylogeneettinen puu, paleogeografinen kartta – oikein sydäntä lämmittää, tämä on tiedettä!

Viite: Liu ym. 2014: A gigantic nothosaur (Reptilia: Sauropterygia) from the Middle Triassic of SW China and its implication for the Triassic biotic recovery. Nature. Open access: pdf.

Seuraa Jurassic World -keskustelua Twitterissä.

Ruskeita vihersammakoita ja vihreitä risteymäsammakoita

Luonnontutkijassa oli niin mainio kirjoitus vihersammakoista (Hoogesteger ym. 2014), että piti kirjoittaa tänne blogiin ihan sen pohjalta.

Suomen sammakot ovat lähes järjestään ruskeita: sammakkolaji nimeltä sammakko R. temporaria, rupikonna (Bufo bufo) ja harvinaisempi viitasammakko (Rana arvalis).

Kirkkaita värejä näkee Suomen sammakkoeläimistä lähinnä vain, jos yhyttää keväällä jostain pyrstösammakoita, joilla on harvinaisen epäonnistunut nimi ”vesilisko” (Triturus vulgaris), joiden koiraiden vatsassa on silloin kirkasta oranssia.

Nimensä mukaisesti usein vahvasti vihreiden vihersammakoiden suvun (Pelophylax) sammakoita ei ole Suomessa havaittu, poikkeuksena Helsingin Vanhankaupungin tienoille 1930-luvulla jostain ilmestyneet mölysammakot (P. ridibundus), jotka sittemmin hävisivät – ei ennen kuin aivan viime vuosina, kun Lounais-Suomesta on alkanut yllättäen kertyä havaintoja vihersammakoista (Hoogesteger ym. 2014).

Vihersammakoihin kuuluu mölysammakon lisäksi toinen siitä suhteellisen helposti ulkonäön, ääntelyn ja käyttäytymisen perusteella erotettava laji pikkuvihersammakko (P. lessonae).

Siinä olikin sitten kaikki helppo ja yksinkertainen mitä vihersammakoiden lajeista voi sanoa…

Mölysammakko ja pikkuvihersammakko ovat risteytyneet ja risteytyvät luultavasti edelleen ja tuloksena on syntynyt ruokasammakoita (P. kl. esculentus – missä kl. tarkoittaa kleptonia eli rosvoa) – juuri niitä, joiden reisiä ranskalaiset syövät.

Eri puolilla Eurooppaa elää erilaisina yhdistelminä jompaa kumpaa tai molempia kantalajeja ja risteymälajia. Missään ei elä pelkkää risteymää eli ruokasammakkoa, koska lajin yksilöt ovat keskenään lisääntymiskyvyttömiä!

Paitsi, että tämä ei olisi biologiaa, jos tähänkin sääntöön ei olisi poikkeusta… kirjoitan tarkemmin (osaksi triploideista) poikkeussammakoista myöhemmin.

Risteymäsammakot ovat kuin kelpo laji, ne ovat erinäköisiä ja käyttäytyvät eri tavoin kuin kantalajinsa – paitsi että ne tarvitsevat lisääntymiseen jompaakumpaa kantalajia. Ruokasammakon on ”varastettava” puolet diploidien otusten suvullisessa lisääntymisessä tarvittavista kromosomeista pikkuvihersammakolta tai mölysammakolta.

Mitä uusia sammakoita Suomesta sitten on löytynyt?

Ensin oli huhuja vihersammakoista, jotka kuulostivat mölysammakoilta. Huhua ei kuitenkaan pystytty vahvistamaan (Hoogesteger ym. 2014).

Sitten löytyi vihersammakoita, jotka ulkonäön ja käyttäytymisen puolesta vaikuttavat ruokasammakoilta – siis niiltä risteymiltä.

Hienoin löytö olivat pienet ja ruskeat vihersammakot, jotka vaikuttavat vahvasti pikkuvihersammakoilta.

Pikkuvihersammakot ovat yleensä nimensä mukaisesti vihreitä. Ainoat tunnetut ruskeat Pelophylax lessonaet – Ruotsin ja Norjan vähälukuiset ja Englannin jo sukupuuttoon kuolleet yksilöt – ovat siitä erityisen hienoja eläimiä, että ne ovat reliktejä: muistoja jääkauden kylmyyshuipun jälkeiseltä lämpökaudelta*.

Mistä vihersammakot ovat nyt sitten yhtäkkiä putkahtaneet Suomeen?

Risteymäsammakoiden kohdalla pidetään todennäköisimpänä, että sammakot ovat pompsahtaneet Suomeen (tarkemmin Ruskoon ja Piikkiöön) ihmisen – vahingossa (laivojen mukana) tai tahallaan – kuljettamina (Hoogester ym. 2014). Risteymät tuntuvat pärjäävän ilman kantalajejaan, joten niillä on porukassaan luultavasti mukana niitä triploideja poikkeusyksilöitä.

Dna-tutkimuksia tarvittaisiin, että selviäisi mistä päin Eurooppaa Suomen ruokasammakot ovat kotoisin.

Suomen – tarkemmin Kaarinan – ruskeat pikkuvihersammakot ovat nekin todennäköisesti seikkailleet tänne ihmisen mukana.

Luontainen levittäytyminenkin on kuitenkin mahdollista, laji sietää murtovettäkin ja elää Ruotsissa myös ulkosaaristossa (Hoogester ym. 2014).

Kaikkein jännittävin vaihtoehto olisi, että pikkuvihersammakoita olisi ollut Suomessa jääkauden kylmän jakson jälkeiseltä lämpökaudelta* asti, mutta kukaan ei niitä olisi tätä ennen huomannut!

Epätodennäköiseltä tämä vaikuttaa sillä, niin kuin mölysammakon nimikin vihjaa, vihersammakoiden suku ei ole niitä maan hiljaisimpia, mutta toisaalta pikkuvihersammakon ääntely on ”vaimeampaa, tasaisempaa ja kehräävämpää” kuin mölysammakon mekastus. Ulkonäön perusteella pieni ruskea sammakko on vaikea havaita ja erottaa tavallisesta Rana temporaria -sammakosta – varsinkin, kun varmaankin aika harvalle on tullut mieleen etsiä Suomesta harvinaisia sammakkoerikoisuuksia.

Dna-tutkimukselle olisi tilausta Kaarinan ruskeiden pikkuvihersammakoiden arvoituksen selvittämiseksi.

Lähde: Hoogesteger, Tom, Rahkonen, Joel ja Karhilahti, Ari 2014: Suomen vihersammakot. Luonnontutkija 1: 4-18. Hieno ja perusteellinen kirjoitus, mukana myös runsaasti kuvia suomalaisista vihersammakoista.

PS. Ai niin se vihersammakoiden genetiikka – triploidit sammakot sun muut – pitää kai perinnöllisyysfriikkien iloksi laittaa juttua siitäkin – ehkä tuonne kommentteihin sitten vähän myöhemmin…

*Pakko mainita taas: elämme jääkautta tälläkin hetkellä! Jääkausissa on lämpimiä ja kylmiä vaiheita ja nyt on menossa yhden jääkauden lämmin vaihe, kylmiä vaiheita on vielä odotettavissa.

Puhumista itsekseen ja unissaan – viittomalla

Uudessa Tiede -lehdessä (@tiede_lehti) on Jani Kaaron juttu Martha’s Vineyard -saaresta. En ole lehteä vielä nähnyt – se tulee Heurekaan (@Heurekafi) ja näen lehden, kun minulla seuraavan kerran on siellä vaihteeksi työvuoro – enkä tiedä onko kirjoitukseen otettu mukaan seuraavaa tarinaa. Mutta se on niin ihana tarina, että se on kahdenkin kertomisen arvoinen (-:

Neurologi Oliver Sacks (@OliverSacks) vieraili Marha’s Vineyardilla, kun siellä vielä oli elossa saaren kuuroa ja kuulevaa viittomakielistä kantaväestöä.

Saarihan on kuuluisa siitä, että sen ihmispopulaatiosta hyvin suuri osa, noin neljännes, oli aikanaan perinnöllisesti kuuroja, niin että saarella käytännössä kaikki osasivat saaren viittomakieltä ja monelle kuulevalle se oli toinen äidinkieli.

Seuraavassa Sacksin mainiossa Seeing Voices -kirjassaan (1989) kertoma tarina (suomennos omani):

”[…] puolisen tusinaa vanhoja ihmisiä juoruilemassa keskenään kuistilla. He olisivat voineet olla keitä tahansa vanhuksia, vanhoja naapuruksia, puhelemassa yhdessä – kunnes yhtäkkiä, hyvin hämmästyttävästi, kaikki vaihtoivat viittomakieleen. He viittoilivat minuutin verran, nauroivat ja vaihtoivat takaisin puheeseen. Tuolla hetkellä tiesin, että olin saapunut oikeaan paikkaan. Kun puhuin yhdelle vanhimmista siellä, huomasin toisen hyvin kiinnostavan asian. Vanha rouva, yhdeksissäkymmenissä, mutta terävä kuin partaveitsi, vaipui aina välillä rauhalliseen haaveiluun. Samalla hänen olisi voinut kuvitella neulovan, kädet jatkuvassa mutkikkaassa liikkeessä. Mutta hänen tyttärensä, joka oli myös viittoja, kertoi, että hän ei neulonut, vaan ajatteli itsekseen, ajatteli viittomalla. Unissaankin, minua valistettiin edelleen, vanha leidi saattoi tapailla osittaisia viittomia sängynpeitteeseen – hän näki unia viittomilla.”

Lähde: Sacks, O. 1989: Seeing voices. (Vintage Books edition 2000: s. 29-30)

Oliver Sacks itsekin on jo 81-vuotias ja silmäsyöpäänkin sairastunut, mutta niin vain tweettailee ja kaikkea vielä hyvin aktiivisesti. Sacksin haastattelu: ”My interest in the deaf and Martha’s Vineyard” .

Aina valmiina kuolemaan puolestasi

”Aina kun tunnet itsesi surulliseksi, muista että elimistössäsi on miljardeja (engl. billions) soluja, jotka eivät välitä mistään muusta kuin sinusta” – tällainen tarina kiertelee parhaillaan sosiaalisessa mediassa.

Onhan tuo tarina tietysti ihan totta… Samassa mielessä kuin on ihan totta, että hyvätuloinen ihminen voi tienata kymmeniä euroja vuodessa… Aika moniakin kymmeniä…

Ei sekään varsinaisesti väärin ole sanoa, että Suomessa asuu satoja ihmisiä. Eiköhän selkeämpi olisi kuitenkin kertoa lukujen suuruusluokat suoraan niin kuin ne ovat, näin:

”Aina kun tunnet itsesi surulliseksi, muista että elimistössäsi on kymmeniä biljoonia (engl. tens of trillions) soluja, jotka eivät välitä mistään muusta kuin sinusta.”

Edellisessä tarinassa on tietysti huomioitu vain ihmissolut. Jos tunnet itsesi surulliseksi, muista myös, että myös sisälläsi olevat bakteerisolutkin välittävät sinusta. Ainakin osa niistä. Ainakin vähän.

…ja bakteerisolujahan on sisälläsi noin kymmenen kertaa enemmän kuin omia solujasi…
[Edit: tähän mantraan muutos, katso kommentit]

Seuraavaksi kerron vielä kovemman jutun…

Aina kun tunnet itsesi surulliseksi, muista että:

joka sekunti
noin miljoona solua sisälläsi
TAPPAA itsensä,
että sinä voisit hyvin.

Edellistä pitää ehkä vähän sulatella, otetaan se vielä uusiksi toisin sanoin: ihmiskehossa keskimäärin noin miljoona solua sekunnissa käy läpi hallitun solukuoleman eli apoptoosin (1).

Syitä ohjelmoituun solukuolemaan on monia:
-Apoptoosi on soluun ”tehdasasetuksissa” asennettu oletusohjelma – tarvitaan joitain ”ylimääräisiä” signaaleja ja ylläpitoa, että ohjelma ei käynnisty ja solu tapa itseään.
–Syöpäsoluiksi muuttuneita tai muuttuvia soluja kuolee koko ajan itsekseen.
-Itsensä hallitusta hajottavassa solussa ei välttämättä ole mitään vikaa, sitä ei vain enää tarvita. Sikiön sormet ja varpaat syntyvät niin, että tulevien sormien välissä olevat solut kuolevat ja hermosoluista jää henkiin vain se vähemmistö, joka onnistuu luomaan hyvät kytkennät toisiin hermosoluihin.
-Solusi tappavat hallitusti myös toisiaan: sairas solu viestii t-lymfosyyttisoluile ”olen infektoitunut, tule ja tapa minut” (1).

(1) Ohjelmoidun solukuoleman tutkija, neurotietelijä Urmas Arumäe esitelmässään Biosynteesi -symposiossa 2013

Keisarilyhytsiipi

”Isä, mikä tää on!?”

On se hyvä, että joku on tarkkana sellaisissakin paikoissa, mistä ei odottaisi mitään ihmeellistä löytävänsä.

Olimme jo lähdössä pois mökkinäyttelyalueelta moottoritien varresta, mutta hyvä kun menin vielä tarkistamaan, mitä kuusivuotias oli tarkoilla silmillään epämääräisestä remonttijätekasasta löytänyt. Äänensävy oli sen verran innokas, että arvelin, että löytyi jotain muutakin kuin jokin ”rautatavara”.

Jokin hyönteinen, ehdin nähdä sen hetken ennen kuin se juoksi piiloon heinikkoon (myöhemmin osoittautui, että piiloutuminen on otuksen bravuuri.)

Jos eläintä ei olisi enää uudestaan löytynyt, olisin jäänyt pahasti hämäämään, että mikä ihmettä me oikein näimme.

Iso ja nopea hyönteinen, pääväri musta lisäksi punaruskeaa ja kirkasta kullankeltaista.

Pistiäinen? Mutta missä sen siivet olivat? Sitä paitsi se nosti takapäätään varoitukseksi hyvin epäpistiäismäisesti – pikemminkin skorpionimaisesti – ylöspäin.

Onneksi saimme eläimen kaivettua esiin heinien seasta ja saatoin nähdä, että joku lyhytsiipinen se oli, kovakuoriainen siis.

Samantien heräsi rarifiilis. Näin iso ja näyttävä hyönteinen olisi varmasti suomalaisten yleishyönteiskirjojen vakiokamaa, jos se olisi yhtään yleinen. En edes tiennyt, että Suomessa on näin isoja lyhytsiipisiä.

Määritettäväksihän se piti ottaa ja siinä olikin pieni pulma, kun tyypillä oli ilmiselvät ”älä koske” –varoitusvärit ja käytettävissä oli vain paljaat kädet. En uskaltanut ottaa siitä kiinni sormilla, vaan otin sen kämmenien sisään ja annoin sitten juoksennella käsivarrella kunnes pääsimme autolle, josta löytyi ötölle purkki.

Kotona heti googlaamaan ja… no niin: kuningaslyhytsiipi tai keisarilyhytsiipi!

Helppoja lajituntomerkkejäkin löytyi hyönteisfoorumilta, scutellum on silmiinpistävän musta, ei keltaisen karvojen peittämä, iso kokokin tukee määritystä: tämä on keisari, joka on kuningasta harvinaisempi tapaus.

Imperial rove beetle! Aika komeaa.

Eläin osoittautui hurjaksi pedoksi, joka teki selvää jälkeä isohkosta hämähäkistä ja kävi myös purkkiin laitetun paljon itseään isomman lieron kimppuun.

Keisarilyhytsiipi luokitellaan uhanalaiseksi, joten lienee paikoillaan raportoida tarkat löytötiedot:

Staphylinus caesareus
17 Aug 2014
Nurmijärvi, Finland
60°28’44.3352″N , 24°50’51.1044″E
Kolkkala, K. leg., Kolkkala, M. det.

Tunnistamaton eläin: muurahaisia jaloillaan jäljittelevä punkki

Mikä tämä on? Satatuhatta laisciaisen PIMS*-pistettä sille joka tunnistaa kuvan eläimen!

Olimme kesäkuussa lomalla Zakinthoksen saarella Kreikassa. Erikoiset punkit kiinnittivät huomiomme tutkimusretkellä, jonka teimme eläimistä kiinnostuneen kollegani (6 v.) kanssa kuivalle ja heinittyneelle tyhjälle tontille sadan metrin päähän hotellistamme (tarkat koordinaatit löytyvät jutun lopusta).

Punkkien takimmaisissa jaloissa oli mustat mötikät, jotka kiikaria luuppina käyttäen paljastuivat sitten pulloharjan kaltaisiksi karvatupsuiksi. Outojen ulokkeiden käyttötarkoitus oli maastossa heti ilmeinen. Punkki jäljitteli takimmaisilla jaloillaan muurahaisia!

Muurahaisia niityllä oli runsaasti. Yksi muurahaislaji oli tuolla paikalla ja koko saarella hyvin yleinen, mutta senkin määrittäminen osoittautui myöhemmin yllättävän kinkkiseksi. Suvuksi olen saanut määritettyä Lasius. Suvun muurahaiset eivät ymmärtääkseni kuulu Kreikan saariston alkuperäiseen lajistoon ja eri saarille on levinnyt ihmisen mukana sekalaisia lajitelmia Lasiusten sekavasta lajikompleksista.**

Punkin määritystyö hankaloituu, jos se on juuri tämän yhden muurahaislajin seuralainen, josta en tarkkaan tiedä mikä se on ja mistä alun perin kotoisin.

Kun punkki liikkui niityllä, sitä sai katsoa aika tarkkaan ennen kuin huomasi, että tarkkailee vain yhtä eläintä, eikä kolmea! Harmaalla punertavajalkaisella punkilla oli auringonpaahteisessa maastossa parempi suojaväri kuin tummemmilla muurahaisilla, joten huolimattomasti katsottuna punkki olisi jäänyt muurahaisvilinästä helposti kokonaan huomaamatta. Onneksi tutkimme niityn elämää tarkkaavaisesti (kuusivuotias entomologi keräsi myös sittiäisiä, hurjan kovakuoriaistoukan ja vielä hurjemman pienen hämähäkin).

Punkki selvästi tehosti muurahaisvaikutelmaa nykimällä jalkojaan, niin että karvatupsujen liike muistutti muurahaisille tyypillisiä äkillisiä suunnanmuutoksia niiden poiketessa hetkeksi reitiltään tarkistamaan vastaantulijat pikaisella tuntosarvikontaktilla.

Sellainen hypoteesihan tässä helposti herää, että punkki saa ulkonäöstään ja käyttäytymisestään etua, koska monet pedot välttävät joukkovoimaisia ja hyvin aseistettuja muurahaisia.

Loman jälkeen ajattelin katsoa netistä mistä eläimestä on kyse ja mitä siitä tiedetään. Mutta eipä sitä niin vaan katsottukaan! Kaikki googlailuni ovat toistaiseksi vetäneet vesiperän. Niin näkyvästä eläimestä oli kyse, että ei se ja sen tavat voi olla tieteelle tuntemattomia. Ovatko kaikki tiedot ”muurahaisjalkapunkista” jossain vanhoissa artikkeleissa, joita ei internetistä löydä?

Satatuhatta PIGG-pistettä*** sille joka saa googlattua esiin tämän ötökän identiteetin!

*PIMS = Paras Ikinä Määrittäjä-äSsä
**Pienestä koostaan huolimatta Zakinthoksen Lasiukset tekivät nopeasti selvää isoistakin hyönteisistä ja esimerkiksi auton alle jääneistä muurisisiliskoista ja käärmeistä. Kaikki makeakin niille toki kelpasi.
***PIGG = Paras Ikinä GooglaajaGuru

Lisäys 31.7.2014: tämänkertaiset PIMS-pisteet menevät Harry Nyströmille. Lisäsin määrittäjän nimen kunniapaikalle etikettiin:

Eatoniana plumipes
9 June 2014
Kalamaki, Zakynthos, Greece
37°44’19.37”N, 20°53’28.68”E
Leg. Kolkkala, K. & Kolkkala, M.
Det. Nyström, H.

Google Earthin satelliittikuva punkin löytöpaikasta.
Street view -autokin on näemmä ajanut Zakinthoksen saarella:

Tuon kuvassa näkyvän veneenraadon takana niitä punkkeja oli!

Kivikuntaa, kasvikuntaa vai eläinkuntaa?

Peppi Pitkätossu keksi sanan pönkki, mitä se sitten lopulta mahtoikaan tarkoittaakaan…? Tässä muita vähän samalta kuulostavia arvoituksellisia sanoja pohdittavaksi (-:

Raidakki, hakki, salmiakki, armanjakki, harjakki, muntjakki, ailakki, keilakki, sumakki ja anorakki (1-10)

Nunatakki, tanrekki, pihdikki, hanhikki, piikki, almikki, kolmikki, manikki, arsenikki ja leinikki (11-20)

Sopikki, limerikki, lurikki, kasikki, pussikki, pusikki, seitikki, talvikki, skinkki ja minkki (21-30)

Skunkki, munkki, tunkki, pedokki, lehdokki, liidokki, kihokki, kohokki, maniokki ja lokki (31-40)

Pallokki, hemlokki, lennokki, kaunokki, verrokki, ruokki, orvokki, monarkki, falanukki ja manukki (41-50)

Gerenukki, keripukki, trukki, tuoksukki, tupsukki, pavukki, tyräkki, myyräkki, västäräkki ja kapsäkki (51-60)

Pysäkki, mökki ja pyökki (61-63)

Jälkeenpäin mieleen tullut lisäys: kilkki (64, kuuluisi talvikin ja skinkin väliin).