Ruskeita vihersammakoita ja vihreitä risteymäsammakoita

Luonnontutkijassa oli niin mainio kirjoitus vihersammakoista (Hoogesteger ym. 2014), että piti kirjoittaa tänne blogiin ihan sen pohjalta.

Suomen sammakot ovat lähes järjestään ruskeita: sammakkolaji nimeltä sammakko (Rana ridibunda – eikun R. temporaria tietenkin, kiitos korjauksesta!), rupikonna (Bufo bufo) ja harvinaisempi viitasammakko (Rana arvalis).

Kirkkaita värejä näkee Suomen sammakkoeläimistä lähinnä vain, jos yhyttää keväällä jostain pyrstösammakoita, joilla on harvinaisen epäonnistunut nimi ”vesilisko” (Triturus vulgaris), joiden koiraiden vatsassa on silloin kirkasta oranssia.

Nimensä mukaisesti usein vahvasti vihreiden vihersammakoiden suvun (Pelophylax) sammakoita ei ole Suomessa havaittu, poikkeuksena Helsingin Vanhankaupungin tienoille 1930-luvulla jostain ilmestyneet mölysammakot (P. ridibundus), jotka sittemmin hävisivät – ei ennen kuin aivan viime vuosina, kun Lounais-Suomesta on alkanut yllättäen kertyä havaintoja vihersammakoista (Hoogesteger ym. 2014).

Kermit

Vihersammakoihin kuuluu mölysammakon lisäksi toinen siitä suhteellisen helposti ulkonäön, ääntelyn ja käyttäytymisen perusteella erotettava laji pikkuvihersammakko (P. lessonae).

Siinä olikin sitten kaikki helppo ja yksinkertainen mitä vihersammakoiden lajeista voi sanoa…

Mölysammakko ja pikkuvihersammakko ovat risteytyneet ja risteytyvät luultavasti edelleen ja tuloksena on syntynyt ruokasammakoita (P. kl. esculentus – missä kl. tarkoittaa kleptonia eli rosvoa) – juuri niitä, joiden reisiä ranskalaiset syövät.

Eri puolilla Eurooppaa elää erilaisina yhdistelminä jompaa kumpaa tai molempia kantalajeja ja risteymälajia. Missään ei elä pelkkää risteymää eli ruokasammakkoa, koska lajin yksilöt ovat keskenään lisääntymiskyvyttömiä!

Paitsi, että tämä ei olisi biologiaa, jos tähänkin sääntöön ei olisi poikkeusta… kirjoitan tarkemmin (osaksi triploideista) poikkeussammakoista myöhemmin.

Risteymäsammakot ovat kuin kelpo laji, ne ovat erinäköisiä ja käyttäytyvät eri tavoin kuin kantalajinsa – paitsi että ne tarvitsevat lisääntymiseen jompaakumpaa kantalajia. Ruokasammakon on ”varastettava” puolet diploidien otusten suvullisessa lisääntymisessä tarvittavista kromosomeista pikkuvihersammakolta tai mölysammakolta.

Mitä uusia sammakoita Suomesta sitten on löytynyt?

Ensin oli huhuja vihersammakoista, jotka kuulostivat mölysammakoilta. Huhua ei kuitenkaan pystytty vahvistamaan (Hoogesteger ym. 2014).

Sitten löytyi vihersammakoita, jotka ulkonäön ja käyttäytymisen puolesta vaikuttavat ruokasammakoilta – siis niiltä risteymiltä.

Hienoin löytö olivat pienet ja ruskeat vihersammakot, jotka vaikuttavat vahvasti pikkuvihersammakoilta.

Pikkuvihersammakot ovat yleensä nimensä mukaisesti vihreitä. Ainoat tunnetut ruskeat Pelophylax lessonaet – Ruotsin ja Norjan vähälukuiset ja Englannin jo sukupuuttoon kuolleet yksilöt – ovat siitä erityisen hienoja eläimiä, että ne ovat reliktejä: muistoja jääkauden kylmyyshuipun jälkeiseltä lämpökaudelta*.

Mistä vihersammakot ovat nyt sitten yhtäkkiä putkahtaneet Suomeen?

Risteymäsammakoiden kohdalla pidetään todennäköisimpänä, että sammakot ovat pompsahtaneet Suomeen (tarkemmin Ruskoon ja Piikkiöön) ihmisen – vahingossa (laivojen mukana) tai tahallaan – kuljettamina (Hoogester ym. 2014). Risteymät tuntuvat pärjäävän ilman kantalajejaan, joten niillä on porukassaan luultavasti mukana niitä triploideja poikkeusyksilöitä.

Dna-tutkimuksia tarvittaisiin, että selviäisi mistä päin Eurooppaa Suomen ruokasammakot ovat kotoisin.

Suomen – tarkemmin Kaarinan – ruskeat pikkuvihersammakot ovat nekin todennäköisesti seikkailleet tänne ihmisen mukana.

Luontainen levittäytyminenkin on kuitenkin mahdollista, laji sietää murtovettäkin ja elää Ruotsissa myös ulkosaaristossa (Hoogester ym. 2014).

Kaikkein jännittävin vaihtoehto olisi, että pikkuvihersammakoita olisi ollut Suomessa jääkauden kylmän jakson jälkeiseltä lämpökaudelta* asti, mutta kukaan ei niitä olisi tätä ennen huomannut!

Epätodennäköiseltä tämä vaikuttaa sillä, niin kuin mölysammakon nimikin vihjaa, vihersammakoiden suku ei ole niitä maan hiljaisimpia, mutta toisaalta pikkuvihersammakon ääntely on ”vaimeampaa, tasaisempaa ja kehräävämpää” kuin mölysammakon mekastus. Ulkonäön perusteella pieni ruskea sammakko on vaikea havaita ja erottaa tavallisesta Rana temporaria -sammakosta – varsinkin, kun varmaankin aika harvalle on tullut mieleen etsiä Suomesta harvinaisia sammakkoerikoisuuksia.

Dna-tutkimukselle olisi tilausta Kaarinan ruskeiden pikkuvihersammakoiden arvoituksen selvittämiseksi.

Lähde: Hoogesteger, Tom, Rahkonen, Joel ja Karhilahti, Ari 2014: Suomen vihersammakot. Luonnontutkija 1: 4-18. Hieno ja perusteellinen kirjoitus, mukana myös runsaasti kuvia suomalaisista vihersammakoista.

PS. Ai niin se vihersammakoiden genetiikka – triploidit sammakot sun muut – pitää kai perinnöllisyysfriikkien iloksi laittaa juttua siitäkin – ehkä tuonne kommentteihin sitten vähän myöhemmin…

*Pakko mainita taas: elämme jääkautta tälläkin hetkellä! Jääkausissa on lämpimiä ja kylmiä vaiheita ja nyt on menossa yhden jääkauden lämmin vaihe, kylmiä vaiheita on vielä odotettavissa.

Mainokset