Sokean kellosepän sokeat kalat (osa 1)

”Mondeli bureau” – toimiston valkoinen mies. Aika ajoin Kongojoen pintaan Afrikan aurinkoon putkahtaa kummajainen, kalpea kala, jota paikalliset kalastajat huumorilla vertaavat sisätiloissa liikaa aikaa viettävävään eurooppalaiseen tai amerikkalaiseen.

Kala on kirjoahven nimeltä Lamprologus lethops. Se on paitsi väritön, myös sokea. Kalannimiluetteloni on tällä hetkellä jossain hukassa, mutta jos kalalle on suomenkielinen nimi keksitty, se on luultavasti sokkokoskiahven.

Viime vuoteen asti sokkokoskiahvenen olemassaolosta eivät tienneet juuri muut kuin Kongojoen tietyn koskialueen kalastajat ja pölyisiin alan lehtiin hyvin perehtyneet afrikkalaisiin kaloihin erikoistuneet iktyologit. Lajin tieteellinen kuvaus vuodelta 1976 perustuu kahteen kuolleena löydettyyn yksilöön. Seuraavan kerran tutkijat löysivät sokkokoskiahvenia 29 vuotta myöhemmin ja silloinkin kalat olivat löydettäessä kuolleita tai kuolemaisillaan.

Sokkokoskiahvenen kotipaikassa Kongojoessa virtaa vettä keskimäärin neljäkymmentä miljoonaa litraa sekunnissa! Suuren Maleban altaan jälkeen joki puristautuu kapeisiin kivisiin kanjoneihin. Alkupuolen leppoisa virta muuttuu 350 kilometriä pitkäksi sarjaksi koskia ja vesiputouksia.

Kajakit näyttävät pieniltä Kongojoen alavirran kuohuissa. (”Eikös tuo ole vähän vaarallista”? On.)

Hurjassa virrassa on hurja elämänkirjo. Kongojoen alajuoksulta tunnetaan noin 320 kalalajia, joista yhdeksänkymmentä ei elä missään muualla.

Vesi voi eristää kalat toisistaan kun se virtaa tarpeeksi nopeasti. Joen vastakkaisilla rannoilla elävä kalat voisivat yhtä hyvin olla eri planeetoilla. Vielä ilmeisesti julkaisemattomat dna-tutkimukset Kongojoen madeahvenilla (Teleogramma brichardi) viittaavat siihen, ”tällä puolella jokea” olevat yksilöt eivät ole olleet tekemisissä ”tuolla puolen jokea” olevien yksilöiden kanssa muutamaan miljoonaan vuoteen.

Vesi voi eristää kalat toisistaan myös pystysuunnassa. Kun Kongojokea mitattiin ja luodattiin lähellä sokkokoskiahventen löytöpaikkoja löytyi joen pinnan alta ”vedenalaisia vesiputouksia”, paikkoja joissa vesi virtaa niin vauhdilla, että mikään kala ei pysty siinä hallitusti uimaan, mutta syvänteistä löytyi myös rauhallisesti virtaavan veden taskuja. Mitä ilmeisimmin sokkokoskiahventen koti on näissä syvänteissä ja pintaan tempautuneet kalat ovat kuolleet vedenpaineen äkillisesti laskiessa.

Lamprologus lethops on ainoa tunnettu sokea kirjoahvenlaji. Sen sukulaisuussuhteita muihin lajeihin ei ole vielä kunnolla tutkittu, mutta hyvä ehdokas sokkokoskiahvenen läheisimmäksi sukulaiseksi on toinen Kongojoessa elävä kirjoahven, jolla on mukava nimi Lamprologus tigripictilis  eli ”kiiltävästi kirjailtu tiikerikuvioinen”. (Lamprologus -nimi viittaa joidenkin nettisivujen mukaan kiiltäviin suomujen kärkiin ja joidenkin mukaan kiiltäviin silmiin; yleisin tulkinta näyttää kuitenkin olevan, että Lamprologus tarkoittaa ”vaaleaa jänistä”. Pidän suomutulkintaa uskottavimpana ja jänistulkintaa vähiten uskottavana. Silmätulkinta olisi kyllä kivoin, sitten L. tigripictilis olisi ”tiikeriraitainen kirkassilmä”:) Läheistä sukua sokkokoskiahvenelle ja ”tiikerikoskiahvenelle” on myös kolmas Kongojoen kirjoahvenlaji keltakoskiahven (L. congoensis).

Viime vuonna kirjoahvenharrastajien lehdissä oli yllättäen juttua elävistä Lamprologus lethopksista (Svenson 2013). Seikkaileva akvaariokalojen harrastaja ja kauppias Oliver Lucanus oli Afrikanretkellään 2011 saanut kontaktin kalastajiin, joiden oli onnistunut pyydystää joukko eläviä kaloja, joista kuusi selvisi elävinä Lucanuksen akvaariohoidokeiksi asti. Tarina ei kerro miten kalastajat tempussa onnistuivat, kalastivatko he syvänteestä ja hivuttivat kaloja pikkuhiljaa ylöspäin niin, että ne välttivät sukeltajantaudin vai seikkaileeko sokkokirjoahvenia välillä matalassakin vedessä.

Oikeastaan ei ole niin kummallista, että kirjoahven Kongojoen syvänteessä on kehittynyt sokeaksi ja värittömäksi. Onhan joenpohjassa säkkipimeää, mitä siellä silmillä tai väreillä tekee? Pistää miettimään enemmänkin, että miksi sokeita kirjoahvenia on maailmassa vain yksi laji. Kirjoahvenethan ovat tunnettuja nimenomaan huikeasta lajikirjostaan ja lajiutumisnopeudestaan.

Tarina kalpeiden kalojen evoluutiosta jatkuu Sokean kellosepän sokeat kalat -juttusarjan osassa 2 (jos jacsan sen kirjoittaa).

Viite: Svenson, O. 2013: Cikliden nr. 140: Lamprologus lethops. Ciklidbladet 1: s. 46 (Alkuperäinen juttu: Lucanus, O. 2013: First notes on the husbandry of the blind cichlid Lamprologus lethops from the Congo River. Cichlid News 22: s. 6-11 – tätä en ole lukenut, kuusi dollaria maksaisi plus 4,50 postikulut.)